Perhosia Masussa Joulu On Punainen

Perhosia Masussa Voima Vahtila Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö, niin nukkumatti nousee ja ovehen hiljaa lyö. on sillä uniset tossut ja niillä. Lumi peittelee kantahämäläisen maiseman jouluisen valkoiseksi. puukujan päässä, peltojen keskellä, seisoo punainen hirsitalo. sen suureen tupaan kerääntyy jouluna iso perhe: on vaari ja koira, äitejä monessa polvessa, serkuksia ja appivanhempia. leena ja anna haluavat viettää joulua isossa porukassa koko perheen kanssa.

Perhosia Masussa Voima Vahtila Miksi joulupukin nuttu on punainen ja joulupuurosta etsitään mantelia? entä miksi jouluksi koristellaan kuusi? muun muassa näihin kysymyksiin liisa väisänen vastaa symbolien joulu kirjassaan, joka käy läpi suomalaisille tutun joulun perinteitä. Joulun pääväri puhdas punainen huokuu ympärilleen lämmintä tunnelmaa. ilon, voiman ja rakkauden väristä on tullut aikaa kestävää jouluperinnettä. joulun värillä on takanaan pitkä historia, jossa pääosaa esittää joulupukki. Mitä vihreä joulukoriste symboloi, entä punainen? koristeet tuovat joulun moniin koteihin. liinoja ja kuusenpalloja katsellessaan voi nopeasti huomata, että monet koristeista ovat punaisia tai kuusenvihreitä. mutta miksi jouluna käytetään juuri punaista ja vihreää, entä kultaa? lue. Joulun pääväri on punainen. joulu on täynnä punaista; punanuttuinen joulupukki, punanuttuisia joulutonttuja, punaisia kukkia, punaisia verhoja, punaisia vaatteita, punaisia joulupapereita, punaisia joulukynttilöitä. miksi juuri punainen väri hallitsee jouluamme?.
Ihana Turhuus Joulu On Punainen Mitä vihreä joulukoriste symboloi, entä punainen? koristeet tuovat joulun moniin koteihin. liinoja ja kuusenpalloja katsellessaan voi nopeasti huomata, että monet koristeista ovat punaisia tai kuusenvihreitä. mutta miksi jouluna käytetään juuri punaista ja vihreää, entä kultaa? lue. Joulun pääväri on punainen. joulu on täynnä punaista; punanuttuinen joulupukki, punanuttuisia joulutonttuja, punaisia kukkia, punaisia verhoja, punaisia vaatteita, punaisia joulupapereita, punaisia joulukynttilöitä. miksi juuri punainen väri hallitsee jouluamme?. Myös pikkuinen sai jotain, mutta esittelen niitä joskus toiste. nyt nimittäin haluan vilauttaa jotain varsin ihanaa joka eräästä paketista paljastui. olin ihan äimän käkenä, ja se näkyi myös naamasta (ja saankin varmasti kuulla tästä vielä pitkään :d ). joulun väri todellakin oli punainen 😉 ♥. Joulukuusi saa ainakin vielä pysyä ulkona, ainakin kahdesta syystä. ensinnäkin yara ja toiseksi dana. mutta olen kuitenkin kaupoista joka vu. Ihanaa, rauhallista ja herkullista joulua teille ihanille lukijoille ♥♥♥ lähettänyt maisamiisa klo 9.06 tunnisteet: joulu. Tykkään ♥ kaapista löytyy myös toinen uusi punainen takki, kevättä odottamassa. punainen on kiva väri 😉 ja tämän päivän jälkeen toivon taas entistä kovemmin että kevät olisi jo ihan kohta.

Blogi Punainen Joulu Myös pikkuinen sai jotain, mutta esittelen niitä joskus toiste. nyt nimittäin haluan vilauttaa jotain varsin ihanaa joka eräästä paketista paljastui. olin ihan äimän käkenä, ja se näkyi myös naamasta (ja saankin varmasti kuulla tästä vielä pitkään :d ). joulun väri todellakin oli punainen 😉 ♥. Joulukuusi saa ainakin vielä pysyä ulkona, ainakin kahdesta syystä. ensinnäkin yara ja toiseksi dana. mutta olen kuitenkin kaupoista joka vu. Ihanaa, rauhallista ja herkullista joulua teille ihanille lukijoille ♥♥♥ lähettänyt maisamiisa klo 9.06 tunnisteet: joulu. Tykkään ♥ kaapista löytyy myös toinen uusi punainen takki, kevättä odottamassa. punainen on kiva väri 😉 ja tämän päivän jälkeen toivon taas entistä kovemmin että kevät olisi jo ihan kohta.

Perhosia Masussa Joulu On Punainen Ihanaa, rauhallista ja herkullista joulua teille ihanille lukijoille ♥♥♥ lähettänyt maisamiisa klo 9.06 tunnisteet: joulu. Tykkään ♥ kaapista löytyy myös toinen uusi punainen takki, kevättä odottamassa. punainen on kiva väri 😉 ja tämän päivän jälkeen toivon taas entistä kovemmin että kevät olisi jo ihan kohta.

Perhosia Masussa Joulu On Punainen
Comments are closed.